..olen saanut jotain aikaan.

Talvilomalla oli mukana isoäidin neliö -tekeleet. Sain mä jokusen neliön virkattua ja kun mukaan varatut langat loppuivat, jatkoin sukan neulomista. Sukatkin sain tehtyä loppuun. Yhdessä kassissa oli noita virkattuja neliöitä ja yksi urakkani oli, että sain pääteltyä langanpäät. Aloitin kasaamaan peittoa, vielä olisi virkattava ainakin 20 palaa, mutta ei nyt heti ainakaan...

Erinäisiä ompeluksiakin on alullaan. Kaivoin keskeneräisiä hommia esille. Hiljaa hyvää tulee- tyylillä saan hommia jatkettua. Eilen silitin muutamat verhot, joista tulee pussilakanoita lapsille. Löysin Brio verhot kirpparilta, niissä oli lelujen kuvia. Saan niistä pojalle pussilakanan.... tytöllekin tulee lakanasetti. Sain parimetrisen palan uutta kangasta lahjana. Oli isoja kuvioita, tyttö ja nalle... Ehkäpä nekin valmistuu, sain ne jopa leikaatuakin.

Tästä jatketaan, joku kaunis ilta työt etenee ompelupuolellakin.